Osa 2 Nuoren parin arkea

Arki Deanin kanssa tuntui aina jollain tavalla vähän mausteiselta, silti normaalilta. Siinä oli särmää, rakkautta ja pieni pala hänen suuresta unelmastaan.
Dean keitti Carrielle joka aamu kahvia, laittoi Carrien lempivoileipiä ja hieroi tämän niskaa heti, jos hän vähänkin venytteli sitä. Dean oli kuin prinssi, jonka valkoinen hevonen oli kahvinkeitin...

– Kuule Dean, minä... Olen säästänyt vähän rahaa takataskuun ja, ajattelin että...
– Haluatko sinä remontoida? Dean kysyi sekunnin sisään.
– Tuota, siis, joo! Haluaisin, oikeastaan haluaisin meille oman yhteisen kodin ja persoonallisen sellaisen... kodikkaan.

Parin minuutin kuluttua Dean seisoi jo ulkona puhumassa eräälle arkkitehtiystävälleen, ja varaamassa kolmeksi viikoksi hotellihuonetta kaupungin keskustasta.

*****

Viikot pehmeissä hotellin lakanoissa nukuttuaan ja töihin harvinaisen riemuissaan viettänyt Carrie saapui vihdoin innoissaan uuteen kotiinsa.
– Voi Dean... Carrie naurahti iloisena jo etupihalle kävellessään.

Pari askelta talon sisällä riittivät jo siihen, että Carrie oli onnellinen. Todella onnellinen.
Hän näki jo itsensä kokkaamassa aamiaista suurelle lapsilaumalleen, lukemassa lehteä olohuoneen sohvalla, elämässä unelmaansa!

– Dean kuule, olenko minä ikinä kertonut sinulle kuinka onnellinen minä olen?
– Varmasti, hän hymyili ja silitti Carrien hiuksia.
– Hyvä, sitten sinä tiedät myös mikä saa minut vielä...
– Minä tiedän rakas, mutta annetaan ajan tehdä tehtävänsä, Dean sanoi sydämellisesti, ja lähti tekemään illallista.

Talon emäntänä oleminen, kodinhoito ja tavalliset pikkuaskareet (ajoittaisen pahoinvoinnin ohessa) olivat Carrielle mukava lisä elämään. Hän rakasti miestään, töitään ja elämäänsä. Mutta hän myös odotti, odotti enemmän kuin mitään muuta maailmassa omaa lasta. Omia lapsia!

– Danny, kulta, minulla on asiaa sinulle...

– Mitä?

– No, oletko sinä siis katsonut meidän pankkitiliämme lähiaikoina?

– En, mitä, onko jotain vialla?

– Siellä ei ole enää kuin lähemmäs 500 simelonia! Rakas se on liian vähän!

Avuliaana aviomiehenä Dean hankki itselleen vihdoin työpaikan. Työttömyys olikin itseasiassa ollut ainoa asia Deanissa josta hän ei pitänyt... 

Nyt Dean kuitenkin löysi pestin opintosihteerinä paikallisessa lukiossa.

Yö oli Carrielle outoa. Hän ei koskaan saanut unta hyvin, vaan meni usein ulos hellimään pihalle osuneita kulkukissoja ja koiria. Hän oli aina levoton, pelkäsi että jotain tapahtuisi. Usein hän kuuli myös ääniä, jotka eivät loppujen lopuksi merkinneet mitään, ja olivat hänen mielikuvituksensa tuotetta.

*****

Loppujen lopuksi, pahoinvointien syy selvisi Carrielle. Hän tuli kuin tulikin raskaaksi, ja nautti naiseudestaan täysin sydämin! Hänestä tulisi äiti, varmasti maailman rakastavin äiti!

Aika kului ja Carrie kulutti aikaansa vastaamalla kilpailuihin (sillä rahatilanne oli vieläkin mitä oli), kirjoittamalla kirjeitä ystävilleen ja kirjan luonnosteluun. Niin, hän oli päättänyt aloittaa pidemmän romaanin kirjoittamisen.

Usein iltaisin Carrie käveli yksin vanhalle rannalle ja muisteli huvittuneena aikaa jolloin oli seisoskellut siinä unelmoimassa perheestä - joka hänellä kohta olisi-

Loppujen lopuksi, eräänä syksyisenä iltana koitti se hetki, joka oli joka naiselle niin ihana mutta pelottava. Carrie lähti sairaalaan synnyttämään Dean visusti kintereillään.
Monta tuntia polttoja, odotusta ja sisäistä riemua kului, kunnes Carriestä ja Deanista tuli ylpeitä vanhempia!

Carrie asteli ulos sairaalasta sylissään pieni, hento Gemma Rowan, kun taas Dean vähän perässä, sylissään hiljaisesti tuhiseva Seth Rowan. Kaksi maailman suloista lasta.

– Voi miten sinä olet pieni! Äidin oma kulta! Carrie söpötti ja heijasi Gemmaa edestakaisin. – Vaikea uskoa että sinä olet noin pikkuinen enää niin vähän aikaa.
– Gug? Gemma vastasi kysyvästi.
– Niin nuppu, ihmiset vanhenevat, ja sinustakin tulee iso nätti tyttö!

– Olet sinäkin, Dean nauroi pienelle tuttipulloa hamuavalle Sethille. – Vieläkö sinuun muka mahtuu ruokaa?
– Seth on tullut isäänsä, Carrie naurahti olohuoneesta.

Taas kerran, aika kului, kului kulumistaan... Tuli aika kaksosten kasvaa vähän isommiksi, komeammiksi, kauniimmiksi ja vanhemmiksi.

Carriellä oli myös sellainen olo, että kaksoset saisivat pian muutakin syytä tuntea olonsa vanhemmaksi...